Aikuiset ja ikäihmiset
Tavoitteena omannäköinen arki ja yksilöllinen hoito.
Meistä jokainen haluaa tulla kohdatuksi yksilönä - omana itsenämme.
Iso osa Vitec Raisoftin kehittämistä arviointivälineistä pohjautuu kansainväliseen interRAI-järjestelmään, jonka on kehittänyt riippumaton tutkijaverkosto interRAI. Lisäksi tuotamme myös muita päteviä mittareita hyvinvoinnin edistämiseen.
Tavoitteena omannäköinen arki ja yksilöllinen hoito.
Meistä jokainen haluaa tulla kohdatuksi yksilönä - omana itsenämme.
Mielenterveystyön interRAI-mittarit tuovat kaivattua mitattavuutta ja jatkuvuutta. Säännöllinen arviointi osoittaa edistymisen ja auttaa asettamaan tavoitteita.
Vammaispalveluissa RAI-arviointi tukee koko elämän mittaista matkaa. Se tuo esiin asiakkaan näkökulmaa, tukee osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta, lisää ennustettavuutta. Tärkeää on tunnistaa voimavarat ja resurssit haasteiden rinnalla.
Tavoitteena on, että lapset ja nuoret voivat elää mahdollisimman itsenäistä elämää. RAI-arviointi vammaisille ja/ tai mielenterveysongelmista kärsiville lapsille ja nuorille muodostaa perustan toimintakyvyn edistämiselle. Sitä käytetään 4-18-vuotiaiden arviointiin avohoidossa, osastohoidossa ja asumispalveluissa.
Osittaisarviointi on ketterä interRAI‑mittariin perustuva lisäarvio, jonka avulla voidaan tarkentaa asiakkaan tilannetta juuri silloin, kun jokin yksittäinen osa‑alue vaatii tarkempaa seurantaa tai kun ilmenee uusi, rajattu ongelma.
Se täydentää, mutta ei koskaan korvaa kokonaisarviointia ja auttaa ammattilaista tekemään oikea‑aikaisia, perusteltuja päätöksiä.
Saatavilla kaikkiin interRAI‑kokonaisarviointivälineisiin.
Hyödyt:
Pienellä arviolla suuri vaikutus – oikea tieto ohjaa oikeita ratkaisuja.
Kysy lisää meistä tai tuotteistamme. Myyntitiimimme auttaa sinua.