Toteuttamissuunnitelmiemme laatu on parantunut merkittävästi!

Valtakunnallisesti toimivan Validian ytimessä on rakentaa palveluita erityistä tukea tarvitsevien ihmisten ympärille. Validia tuottaa palveluita sekä vammaisille ja vammautuneille että lastensuojeluun ja perhetyöhön.

Kehitysvammatyössä Validialla käytetään interRAI ID:tä. Uudempana työkaluna on yhteistyössä Vitec Raisoftin ja interRAI Finlandin kanssa vaikeavammaisten asumispalveluihin kehitetty CHA VAP. Molemmissa välineissä on käytössä myös hoitosuunnitelmamoduuli, jonka tuottamaa raporttia CHA VAPissa kutsutaan toteuttamissuunnitelmaksi.

Validan kehityspäällikkö Sari Vuorilampi kannustaa panostamaan RAI-arvioinnin ja RAIsoft hoitosuunnitelmamoduulin täysipainoiseen hyödyntämiseen.

Validialla uuteen työvälineeseen ollaan erittäin tyytyväisiä. Kehityspäällikkö Sari Vuorilampi tunnustaa auliisti, että työtä se vaatii ja alussa uusien käytänteiden sisäänajo vaatii aikaa, mutta käyttö helpottuu koko ajan opin karttuessa ja tulokset puhuvat puolestaan.

– Toteuttamissuunnitelman pitää perustua asiakkaan toimintakykyyn, ja RAI tekee tämän näkyväksi sillä sekunnilla, kun arviointia tehdään. Jos asiakkaalla on esimerkiksi kognitiivisia haasteita, niin ne nousevat heti näkyviin ja ne voidaan viedä välittömästi suunnitelmaan.

Kehitys on huomattu muuallakin:

– Olemme saaneet hyvinvointialueelta palautetta, että toteuttamissuunnitelmiemme laatu on parantunut merkittävästi!

Vuorilampi kiittelee, että käsikirjassa on lisäksi hyviä kuvauksia, jotka tukevat suunnitelman rakentamista.

– Käytännössä yhdellä klikkauksella saa lähes valmiin rungon, jota sitten täydentää asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Se on aivan loistavaa!

 

Asiakkaan näköisiä ja vaivan arvoisia

Vammaispalveluissa näkökulma hoito- ja toteuttamissuunitelmiin on sikäli erilainen kuin vanhuspalveluissa, että palveluiden piirissä ollaan usein vuosikymmeniä, koko ihmisikä. On tärkeää, että suunnitelmat ovat aidosti asiakkaan näköisiä.

– Meillä on hyvin laaja kirjo asiakkaita työssäkäyvistä henkilöistä vaikeasti vammaisiin. Suuntaus on, että palvelutarpeet kasvavat ja asiakkaat tarvitsevat yhä enemmän tukea. Toimintakyvyn arviointi tekee toteuttamissuunnitelman tekemisestä huomattavasti helpompaa ja täsmällisempää.

– Ensimmäinen RAI-arviointi vaatii paljon työtä, mutta seuraavat ovat jo kevyempiä, koska tietoja päivitetään. Toteuttamissuunnitelman tekeminen on helpottunut, kun RAI-arviointi ohjaa sitä niin vahvasti.

Vuorilampi alleviivaa, että suunnitelmien laatu on yhdenmukaista, vaikka sisältö on yksilöllistä.

– Se säästää aikaa ja parantaa laatua. RAI tuottaa myös mittareita ja herätteitä, jotka ohjaavat realistisesti asiakkaan palvelutarpeen määrittelyä.

Käyttöönotto on vaatinut paljon koulutusta ja jatkuvaa oppimista.

– Kehitämme yhä esimerkiksi toteuttamissuunnitelman ja päivittäiskirjaamisen suhdetta asiakasasiakirjalain mukaiseksi. Mitä enemmän osaamista kertyy, sitä helpompaa työ on. Tämä on selvästi ollut ponnistus, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen.

 

Nopeaa kehitystä, hyviä kokemuksia

Validian kokemukset RAI-arvioinnin ja RAIsoft hoitosuunnitelmamoduulin hyödyistä saavat Sari Vuorilammen katsomaan eteenpäin. Hän kannustaa panostamaan RAI-arvioinnin ja RAIsoft hoitosuunnitelmamoduulin täysipainoiseen hyödyntämiseen.

– Toivoisin, että hyvinvointialueet lähtisivät asiaa miettimään. Voin vilpittömästi suositella, sillä kehitys on ollut meillä todella positiivista ja nopeaa.

– RAI-järjestelmässä toteuttamissuunnitelman tekeminen on huomattavasti helpompaa kuin asiakastietojärjestelmässä. Lisäksi meillä on vain hyviä kokemuksia kansallisesta kehitystyöstä, ja myös Ruotsissa ja Norjassa ollaan kiinnostuneita pilotoinneista.

– Toimintakyky ei ole mututietoa, vaan ammatillisesti arvioitua tietoa, ja se on äärimmäisen tärkeää sekä asiakkaalle että palvelun järjestäjälle. Toteuttamissuunnitelma on niin keskeinen dokumentti, että sen pitää aina perustua luotettavaan arvioon asiakkaan toimintakyvystä.

Työkaluun tyytyväinen Sari Vuorilampi toteaa lopuksi, että häneen saa kyllä olla yhteydessä, jos haluaa kuulla asiasta enemmän.